Uteliaat kanit, kuvapäivitys.

Kani on luonteeltaan utelias, näin on myös meillä. Myös hermoheikko pikkupupu on luonteeltaan todella utelias ja on tunkemassa nenäänsä myös sellaisiin paikkoihin, mihin ei saisi. Jos Usagi menee jonnekin, on pikkupupun päästävä mukana. Jos Usagi ei mene jonnekin, ei se haittaa, pikkupupun on päästävä sinne silti.

Parvekkeelle on päästävä myös talvella jos ovi sattuu olemaan hetkenkin auki.

Sohvan alle pitää kanssa päästä.

Olkkarin pöydän välissä on hyvä kelliä ja jos siellä ei ole tilaa, sinne tehdään tilaa. Kaukosäätimet, lehdet ja kirjat joutaa kyllä lattialle tai hampaiden alle. Paikkaan on myös hyvä mennä syömään ryöstösaalista esim. popcorn kulhosta.

Isot ensin ja pienet perässä.

Eläinhuoneessa on ylimääräinen tuoli, se on pakko tarkistaa ja maistaa varmuuden vuoksi.

Nojatuoli on myös pakko tarkistaa. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun pikkupupu nojatuoliin kiipesi. Nykyään neiti nukkuu tuolla hyvin paljon.

Pölyistä pyyhitty siltä pitää merkata uudelleen, haju ehtivät lähteä.

Kylpyhuone pitää käydä tutkimassa, samoin kaapin alus.

Ja syy kaapin alle haluamiseen löytyy kuvan vasemmasta laidasta.

Sipsit on hyviä.

Sipsit on hyviä myös kulhosta. Pikkupupu ei sipsejä syö (toisin kuin Usagi) mutta kiinnostus niitä kohtaan  on aina suuri.

Namipallo on kanssa kiinnostava tuttavuus kun sisältö on täytetty.

Tupu meni lapsena piiloon Hesen kassiin. Se rapisi kivasti kaaputtaessa.

Siivouspäivän aikana on hyvä mennä piiloon sohvan alle. Musta kani ei erotu mustasta sohvan alusesta.

Kanien totutus

Meillä kanien totutus toisiinsa kävi loppujen lopuksi aika kivuttomasti. Harvemmin kanien totutus käy nopeasti tai helposti, joten meillä oli hyvää tuuria ja kemiaa pelissä.

Päivä 1
Kun pikkupupu saapui meille, päätin viedä kanit "puolueettomalle" maaperälle. Vaikka Usagilla olikin lupa tulla olohuoneeseen, piti se selvästi reviirinään eläinhuonetta, jossa Usagin ruuat, nukkumapaikka ja vessanurkka sijaitsi.

Aluksi Usagi esitti hyvin ei-kiinnostunutta puoliskoa, jota pikkupupu kävi ujosti tutkimassa. Iso mötikkä oli ihan eri kokoluokkaa, mitä pienen kanin sisarukset tai äiti olivat olleet.

Vaikka Usagi on leikattu, ei se näyttänyt voivan mitään miesmäiselle luonteelleen ja yritti astua pikkupupua. Pikkupupuhan meni tästä ihan paniikkiin ja jumittui paikalleen, jolloin Usagi piti käydä nostamassa pois neidin selästä.

Päätin kääntää Usagin hetkeksi selälleen, jotta herra hieman rauhoittuisi. Jouduin nimittäin Usagin nostamaan useamman kerran pois pikkupupun päältä ja kääntäessäni herran selälleen kanin sydän hakkasi tuhatta ja sataa. Hengitys alkoi lopulta kaniherrallakin tasaantua, kun sai koota hieman ajatuksiaan selällään. Ei se naisseura kumminkaan niin ihmeellinen asia ollut. Usagi oli tavannut aiemmin vanhempieni kanin Tupun meidän ollessamme vanhempieni luona käymässä. Usagin harmiksi Tupu vain on hyvinkin reviiri (ja ruoka) tietoinen neiti, jolloin murinalta ei vältytty.

Kun pelottava mörkö oli kellistetty, uskalsi uusi tulokas tulla hieman haistelemaan uutta kaveria.

Turvallisuus syistä laitoimme pikkupupun ensimmäiseksi yöksi keittiöön rauhoittumaan ja kasaamaan omia ajatuksiaan. Tottakai pieni kani oli aivan sekaisin, kun yllättäen vieras ihminen oli sen hakenut hassun hajuisella kopalla, tuonut ihan uuteen paikkaan ja oli pitänyt vielä tutustua hirmuisen isoon hirviöön, joka yritti astua ensimmäisillä treffeillä.

Oviaukkoon laitoin isäni tekemän puisen kaniesteen, jotta kanit voisivat yöllä esteen läpi haistella toisiaan ja tutustua esteen läpi. Yöllä pikkupupu kumminkin oli päättänyt hypätä esteen yli tutkimaan asunnon muita huoneita unohtaen kokonaan, että hirviö asui asunnossa kanssa.

Heräsimme keskellä yötä hirveään kolinaan, rummutukseen ja juoksemisen ääniin. Nousin kiireesti sängystä ja menin katsomaan, mistä äänet tulivat. Eläinhuoneessa kökötti nurkassa paniikissa oleva pikkupupu, Usagin seisoessa keskellä lattiaa hyvin hämmentyneen näköisenä. En oikeasti ole koskaan nähnyt kania yhtä hölmön näköisenä.

"Minä en tehnyt mitään, se tuli itse tänne!" kertoi Usagin ilme, kun lähdin pikkupupua hakemaan nurkasta pois. En uskonutkaan, että Usagi olisi tehnyt mitään. Eiköhän pikkupupua ollut houkuttanut seikkailu sen verran, että kani oli itse mennyt huoneeseen ja säikähtänyt tajutessaan, että huone olikin asutettu.

Kannoin jäykkänä olleen pikkupupun takaisin keittiöön ja päätin sulkea oven yöksi. Kaikki saisivat olla sen yön rauhassa.

Päivä 2
Seuraavana aamuna avasin keittiön oven ja päästin pikkupupun tutkimaan asuntoa. Kani ei ottanut minuun mitään kontaktia, vaan pelkäsi kosketusta. Aloin laittamaan Usagille sekä pikkupupulle aamupalaa (salaattia, omenaa ja porkkanaa) ja tarjosin pikkupupulle salaattia. Varautuneena pieni kaninpallero haki salaatinlehden ja meni mussuttamaan sen mahdollisimman kauas minusta.

Seurailin pikkupupun tekemisiä jonkin aikaa, kunnes päätin mennä olohuoneeseen katsomaan telkkaria. Uskoin kuulevani, jos kanille tulisi jokin hätä.

Jossain vaiheessa lähdin sitten olohuoneesta katsomaan, missä päin asuntoa pikkupupu sillä hetkellä majaili ja miten kanilla ylipäätänsä meni. Löysin hämmästyksekseni pikkupupun eläinhuoneesta.

Pikkupupu oli huomannut, että Usagilla oli huoneessa kivoja leluja (ja kiva tanko, jota pikkupupu kuvassa syö) ja ruokia, joita voisi hyvin käydä maistelemassa. Seurailin kaneja jonkin aikaa ja kaikki vaikutti olevan kunnossa. Pikkupupu vaikutti hieman varautuneelta ja piti korva -ja katsekontaktin tiiviisti Usagissa. Usagi taas oli päättänyt ollaa hälläväliä-asenteen itselleen, eikä ollut huomaavinaankaan pikkupupua.

Puolen tunnin kuluttua päätin tarkistaa tilanteen uudelleen.Kanit olivat uskaltautuneet jo nukkumaan vierekkäin, vaikka tuolin jalka olikin ujotta (?) vielä pariskunnan välissä pitämässä etäisyyttä.

Hieman myöhemmin kun tulin taas tarkastamaan tilannetta, oli tilanne tämä. Kaverukset pystyivät olemaan jo vierekkäin ilman riitoja tai yrittämistä pariutua.

Iltaruuan aikaan pariskunta olikin jo sopeutunut toisiinsa täysin. Ruokakin pystyttiin jakamaan yhdessä eikä riitaa tullut.

Toisen yön pariskunta sai viettää kahdestaan ilman aitoja ja yö meni hyvin. Koskaan ei ole mitään isoja kinoja ollut. Mitä nyt normaalia "minun leipä", "menepäs nyt siitä, näykkäisen sinua jos et mene"-tyylisiä pikkukinoja.

Miten Snowflake saapui meille?

Kun Usagi oli ollut meillä kesän, oli se viettänyt melkein kaiken aikansa meidän seurassamme. Kesällä se vielä onnistui, kun molemmilla oli kesälomaa ja suht. paljon vapaa aikaa. Mutta kun tuli syksy, alkoi Usagi jäämään koko ajan enemmän ja enemmän yksin, kun lomat loppui ja harrastukset taas alkoivat. Kani alkoi selkeästi oireilla ja näyttää mieltään. Se tuntui todella pahalta, koska Usagi oli hyvin seurallinen kani. Päätin hankkia Usagille kaverin.

Ensiksi piti suostutella mies ottamaan toinen kani. Ensimmäinenkin oli vähän miten oli, joten toinen tuntui mahdottomalta ajatukselta. En ole vieläkään täysin varma, miten sain mieheni puhuttua ympäri, mutta näin siinä silti kävi. Aloin etsimään ilmoituksia kaneista.

Löysinkin erään ilmoituksen vahingossa suomi24 välityksellä, jossa annettiin risteytyskanin poikasia ilmaiseksi hyvään kotiin. Lähdin heti työpäivän jälkeen katsomaan poikuetta.
"Emme tiedä, onko ne tyttöjä vai poikia", oli omistajan vastaus. Olin aivan paniikissa. Minun olisi pakko saada tyttö Usagin seuraksi!

Käytin töissäni kaiken vapaa-ajan opiskelemalla kuvista urosten ja naaraiden sukupuolielimien eroja. Miten ne erottaisi toisistaan? Luin artikkeleita, katsoin kuvia ja videoita.
"Apua, miten tämä oikein onnistuu", oli ensimmäinen ajatus.  Kotia päästyäni käytin Usagia raa'asti hyväkseni ja kellistin kanin selälleen. Katsoin sitten Usagin avustuksella, miltä uroon jalkoväli näyttää. Usagi on leikattu pupu, joten jalkoväli oli hankalampi kuulemma tutkia kuin leikkaamattomalla. Silti Usagista sai hyvin selville, että uros oli kyseessä.

Varautunein mielin lähdin katsomaan pupuja. Puput asuivat maalla autotallin takana olevassa häkissä 24/7. Omistajat eivät olleet odottaneet poikuetta ja sen huomasi. Pentuja ei oltu käsitelty ollenkaan ja ne olivat aivan villejä. Silti sain tarkistettua kahden valkean ja yhden ruskean sukupuolen. Valkeat olivat naaraita, joten päätin ottaa yhden valkean. Olin hyvin tyytyväinen, koska näillä pennuilla huomasi kyllä selvästi sukupuolet. Nappasin siis yhden valkean pupun matkaan ja lähdin tyytyväisenä kotia.

Pikkupupulla huomasin sitten myöhemmin ongelmia pään tasapainon kanssa. Kani aloitti heti seuraavana päivänä pään heiluttamisen, joka oli tuolloin todella voimakasta, koko kani heilui. Nyt heilunta on rauhoittunut ja pikkupupun pää heiluu ainoastaan "keskittymisen" yhteydessä. Tällöin kanin pää heijaa selvästi oikealta vasemmalle.

Epäilisin, että pikkupupun elämäntaipaleen alussa ruoka ei ollut tarpeeksi ravitsevaa, joka on aiheuttanut aivojen kehittymisen heikentymistä. Meillä pikkupupu alkoi saada päivittäin kaneille tarkoitettua kuivaruokaa, heinää sekä tuoreruokaa ja ero oli havaittavissa jo parin viikon jälkeen.

Kania ei ole käytetty kyseisen vaivan takia eläinlääkärissä, koska vaiva ei näytä häiritsevän kania itseään ollenkaan. (pikkupupu on nyt kaksivuotias) Heilunnan alkaessa kani reagoi ympäristöönsä, eikä jää apaattisena heilumaan pään mukana.

Uusi leikkipaikka

Pari kuukautta takaperin sain tarpeekseni siitä, että pitkäkorvaiset ystäväni kokeilivat hampaitaan vähän kaikkialle mihin ylsivät. Vanhat lelut eivät jaksaneet kiinnostaa ja omenapuun oksat olivat niin last season. Parhaat ruokapaikat olivat sohvan kulma, matto sekä pari lipastoa.

Yhtenä päivänä töissä ottaessani paketteja vastaan sitten keksin, että voisin virkistää lapsuusajan muistoja ja viedä kaneille kotia pahvilaatikon. Lapsena olin usein rakentanut pahvilaatikoista kanilleni taloa ja päätin tehdä sellaisen myös nyt. Tuumasta toiseen.

Laatikkoon oviaukko sekä pari ikkunaa ja kaneille. Laatikko oli mielenkiintoinen tuttavuus joka teki heti kauppansa. Molemmat kanit tulivat korvat höröllä katsomaan, mikä se tällainen oli. Ei mennyt kauaakaan, kun pahvilaatikosta löytyi turvallinen nukkumapaikka. Pikkupupun oli myös pakko yrittää hypätä laatikon päälle. Eihän se kestänyt vaan kaatui.

Nyt tuo vanha laatikko on jo heitetty roskiin, se täytti tehtävänsä. Roskiin laatikosta lensi katto sekä yksi seinä. Kaikki muu laatikosta oli rempattu.

Vein helmikuun lopussa kaneille uuden, hieman paksumman laatikon tilalle. Tätäkin asuntoa on kovasti rempattu, mutta ei ole vielä saatu kokonaan tuhottua. Laatikko on myös sen verran paksumpaa pahvia, että pikkupupu voi halutessaan istuskella laatikon päällä.

Laatikossa voi nukkua (myös kahdestaan) siellä voi syödä, remontoida, leikkiä piilosta tai tuhota mattoa kenenkään huomaamatta.

Pikkupupu tutustumassa uuteen laatikkoon. Ikkunaa on ehditty jo hieman suurentaa.

Usagi nukkumassa uudessa laatikossa oven remontin jälkeen.

Miten Usagi saapui meille?

Olin pitkään harkinnut meille kania ja lämmitellyt miestä ajatukselle. "ei, joo, ei, joo", vaihtoehtoja sateli aina päivästä riippuen.

Kerran olin sitten mieheni matkassa työkäynnillä ja satuin häntä odotellessa menemään erääseen pieneen kyläkauppaan jossa en koskaan käy. Kaupan seinällä oli selvästi lapsen tekemä ilmoitus jossa oli pari kuvaa kanista ja isolla "ANNETAAN HYVÄÄN KOTIIN LUPPAKORVAKANI."

Tuijotin hetken mainosta ja repäisin sen kokonaisuudessaan mukaani. Ajattelin palauttaa sen seinälle, jos mies sanoo ei.

Kun mies sitten saapui autolle, näytin hänelle mainosta ja selitin samat asiat mitä mainos kertoi. Että kani etsi uutta, rakastavaa perhettä kun vanhassa oli puhjennut allergia. Että kani oli leikattu ja kiltti. Että kani oli tottunut lapsiin eikä säikkynyt ääniä ja oli sisäsiisti. En tiedä miksi, mutta mies sanoi; "Soita vaan ja kysy."

Hirveän jännittyneenä sitten soitin kanista. Selitin asiani ja kerroin hieman itsestäni. Aluksi menimme hieman ristiin kanin omistajien kanssa, sillä toinen, samanniminen nainen oli soitellut kanssa kanista useampaan kertaan haluten kanin itselleen. Nainen ei kumminkaan ollut kuulemma vaikuttanut sellaiselta, kelle he olisivat halunneet kaninsa antaa. Kani kun oli tottunut asumaan lähinnä vapaana ja nainen olisi suunnitellut kania häkkikaniksi.

Juttelimme noin kaksikymmentäminuuttia puhelimessa, jonka jälkeen sovimme tapaamisen samana iltana paikalliseen eläinkauppaan. Kaikki kävi nopeasti.

Illalla mennessäni eläinkauppaan olikin kanin antaminen minulle jo päätetty. Ja olimme vasta sopineet, että menen katsomaan kania ja päätän vasta paikan päällä, tuleeko puputti meille. No, itkien ja vaikeasti jäähyväiset jättäen äiti ja lapset antoivat kanin minun matkaani. Kani näytti tuolloin  hieman ärsyyntyneeltä (oli joutunut olemaan hoidossa pari viikkoa, häkissä) ja varmasti ärsyynnytästä lisäsi se, että täysin vieras ihminen tuli hakemaan ja viemään kanin pois.

Niin Usagi päätyi meille. Hyvin on kaniherran kanssa elämä lähtenyt sujumaan. Usagi asui ensimmäisen kesänsä täysin parvekkeella, jossa tykkäsi majailla pitkälti syksyyn saakka. Piti sitten herra väkisin muuttaa sisälle, kun meinasi ruumiinlänpö laskea turhan alas ja kani jäätyä kalikaksi.

Olen iloinen, että otin alun perin mainoksen mukaani ja soitin kanista. Usagi on todella sympaattinen pehmojänis, jota saa möyhentää hieman kovemmallakin otteella. (itse asiassa mitä voimakkaampi möyhennys, sen enempi kani nauttii. Silittäminen ei taas oikein tunnu olevan suosiossa.

Nyt herra on meillä majaillut jo pari vuotta ja toivon mukaan tulee majailemaan vielä monta, monta vuotta jatkossakin.