maanantai 10. heinäkuuta 2017

Uusi ystävä, vai vihollinen?

Usagin poismenon johdosta aloin panikoimaan, mitä tapahtuu Pikkupupulle, kun Usagi nukkuu pois. Minulla oli kolme vaihtoehtoa:

- annan Pikkupupun pois jollekin, jolla on ennestään kaneja.
- otan Pikkupupulle uuden kaverin
- ryhdyn itse Pikkupupun kaveriksi ja vietän kanin kanssa suurimman osan ajastani

Mietin vakavissani Pikkupupun luovuttamista pois. Kuitenkin tämä ajatus viipyi minulla vain viikon verran mielessä aivan turhaa. Enhän minä pystyisi rakkaasta lemmikistä luopumaan.

Uusi kaveri oli mahdollisuus. Mutta jos otan taas poikasen, minulle tulee jälleen sama ongelma. Kun Pikkupupun aika koittaa, jäisi pieni kaniini yksin. Ja hälle pitäisi ottaa kaveri. Ja oravanpyörä olisi valmis. Asun nyt yksin, joten en uskalla ajatella pitäväni kaneja lopun ikääni.

Itse kaveriksi jääminen oli mahdollisuus. Se tosin tarkoittaisi sitä, että minun harrastukseni ja lomamatkani olisivat toissijaisia kanini kanssa. Olen nuorempana pitänyt seuraa gerbiileilleni, joiden kaverit ovat nukkuneet pois aiemmin. Se on tarkoittanut sitä, että ennen kouluun lähtöä gerbiili on ollut aamutoimilla kanssani ja nukkunut päivän kun olen koulussa. Koulusta tultua gerbiili on päässyt taas vapaaksi ja tehnyt kanssani läksyjä, ottanut päikkäreitä, tehnyt ruokaa jne. Ollut 24/7 mukana, myös vanhempieni luokse mentäessä.

Lopulta, kun Usagin aika koitti, aloin panikoida. Ja aloin etsimään Pikkupupulle kaveria. Mahdollisimman samanikäistä, leikattua urosta. Ja näin Totoro (entinen Kismo) saapui luokseni.

Totoro ja Usagi ehtivät olla pari päivää samaan aikaan.

Kun Totoro saapui, näytti kaikki sujuvan todella hyvin. Pikkupupu otti uuden tulokkaan avosylin vastaan. Pompotteli tervehtimään, nuoli, suki, tunki viereen nukkumaan, heitti muutamia pukkeja ja kaatui lopulta selälleen. 

Kuka sinä olet? Ollaanko kavereita?


Kaikki näyttikin liian hyvältä.
Kuitenkin jotakin meni pieleen. Kun Pikkupupu jälleen tuli yhden hepulikierroksen jälkeen Totoron luokse tämän koppiin, Totoro suutahti. Se ei enää nuollutkaan takaisin vaan ajoi Pikkupupun pois kopistaan. 

Hämmentynyt Pikkupupu juoksi pois ja yritti pian uudestaan. Sama homma. Uudestaan. Ja uudestaann. Lopulta päätin ottaa aikalisän ja vein Totoron pois ja eristin kanit eri puolille aitausta.

Tämä oli vielä uteliasta tutustumista kauniin aloituksen jälkeen. Miksi tuo toinen murisee, kun tulen tervehtimään?

Tässä vaiheessa on jo riidelty. Pikkupupun häntä alkoi nousta agression merkiksi.



Annoin tilanteen rauhoittua muutaman päivän, ennen kuin yritin uudestaan tutustuttaa kaneja toisiinsa makuuhuoneessa, joka oli no man's land. Siellähän helvetti pääsi irti.

Ilmeisesti Pikkupupu oli loukkaantunut siitä, että Totoro antoi sille lähtöpassit ja murisi vielä verkonkin läpi. Pikkupupu hyökkäsi kiinni. 

Annoin hetken karvan pöllytä (koska kanit tarvitsevat sen taistelun lauman johtajuudesta), mutta lopulta oli pakko mennä väliin. Kumpikaan ei näyttänyt alistumisen merkkejä tai merkkejä, että yrittäisi lähteä pois. Kanit alkoivat pyöriä ympyrää ja karva pöllysi.

Tämä sama on nt ikävä kyllä toistunut joka ikinen kerta. Ainut kerta, kun Pikkupupu on lähtenyt karkuun , on ollut, kun Totoro murtautui Pikkupupun puolelle. Pikkupupu näytti säikähtäneen tilannetta (heräsin ääniin), ja yritti karkuun puisen sillan alle, kun Totoro jahtasi tätä. Ehdin tuolloin väliin ja lopetin tappelun.

Totoro hyppäsi mielenosoituksellisesti Pikkupupun koppiin ja jäi sinne. Päätin siirtää Pikkupupn silloin Totoron puolelle. Kanit olivat välillä vaihdelleet puolia ja ensimmäisen vaihdon aikana Totoro ainakin näytti stressanneen vaihtoa. Nyt taas vaikutti siltä, että Totoro ehdottomasti halusi Pikkupupun puolelle.

Tyytyväinen kaniini Pikkupupun puolella

Pikkupupun näkökulma kodinvaltaajasta.
Jos jotakin positiivista näiden kahden taisteluista (sekä rakkaan Usagin poismenosta) pitää etsiä, niin Pikkupupusta on tullut rohkeampi.

Pikkupupu antaa nykyään silittää, tulee tervehtimään ja uskaltaa jopa tehdä - Totoron puolella ollessaan - tutkimusmatkoja ympäri kämppää.

Kanien häkkijaot menevät näin minun pienessä "keittiössä":
Pikkupupn puoli on puoli, jossa Pikkupupu ja Usagi asuivat. Usagi ei jaksanut paljon liikkua, joten alue oli hyvin pieni. Pikkupupu ei uskaltanut lähteä liiemmälti tutkimaan asuntoa sen enempää, joten pysyi tuolla samalla alueella. Tämä alue on eristetty Pikkupupun alueeksi ja on isompi.

Totoron alue on puoli, jossa kanit eivät liiemmälti käyneet. Tämä alue on myös se, johon kompuroin aamulla. Alue on pienempi, mutta tätä kautta pääsee kämppään tutkimaan, jos verkon ja seinän viereen jättää pupun mentävän kolon. Pääsee siis juoksemaan vapaana minun ollessa kotona tällä puolella. 
Nyt olen vielä jättänyt tuon kanin mentävän aukon auki 24/7 siltä varalta, että Totoro murtautuu minun poissaollessani Pikkupupun puolelle uudelleen kaikista esteistä huolimatta. Pääsee sitten kani halutessaan karkuun muualle päin asuntoa. Eikä onneksi kumpikaan kani ole yöllisillä seikkailuilla tuhonnut mitään asunnossa, joten tämän takia saavat nyt pomppia vapaana. Johdot olen sentään suojannut talttahampailta.

Silityspaikka. Jos sohvalla olija ei huomaa, alkaa Pikkupupu kiipeämään selkänojaa pitkin, jotta korvat näkyvät ja silittäjä tajuaa rapsuttaa.

Rikkalapion harja koki harventumista. Ilmeisesti harjaksia ei tarvita niin montaa...?

On aika hiljaa kiittää ja tassua puristaa

Nyt meidät yhteen liittää vain muistojemme maa,
jäi jälki sydämmiimme,jälki unelmiin,
sulle rakas kani laulan nyt näkemiin.'


Usagi on nukkunut pois 28.6.2017

Usagi alkoi olla jo vanha ja viimeisenä niittinä oli eläinlääkärikäynti Usagin etutassun takia. Usagi oli alkanut aristaa tassua ja eläinlääkärikäynti kertoi, että tassussa oli mitä ilmeisemmin kasvain varpaassa ja varvas pitäisi amputoida. Mutta koska ei pystytty tietämään, onko kasvain levinnyt miten paljon, ei se välttämättä auttaisi.

Usagilla oli myös luupiikki takatassussa. Piikku ei ollut tassun alla vaan päällä, joten se ei vaikuttanut niin paljon kävelyyn. Haavaumia löytyi massusta ja takapuolesta, kun Usagi ei ole jaksanut enää itseään kunnolla pestä ja on nukkunut ulosteiden päällä. Tämän minä tiesinkin, olen Usagia pessyt aina parin viikon välein. Se ei ikävä kyllä ole riittänyt.

Sen lisäksi Usagi oli sokeutunut. Ei Usagi enää saanut elää kunnollista kanin elämää. Tein raskaan päätöksen ja päätin antaa Usagin lähteä paremmille porkkanamaille.

Usagi oli saattohoidossa viikon. Kipulääkettä aamuin illoin, jotta pupu saisi vielä elää viimeiset hetket ilman kipuja.

28.6 Jyväskylän Tassuvaarasta tuli sitten eläinlääkäri kotia. Usagi nukkui pois vieressäni, tutut hajut koko ajan nenässä.

Kiitän Tassuvaaran asianosaavaa hoitohemkilökuntaa, jota hoiti asian todella kauniisti.

Ikävä on kova ja Usagi tulee edelleen yli viikon jälkeen mieleen päivittäin. Rakas kani ehti olla kanssani 6-vuotta, saapuessaan kaksi vuotiaana luokseni. Usagi ehti elää hieman yli kahdeksan kanin vuotta.

Kiitoa Usagille, olit minulle rakas kaninpallero.

Usagi nukkui hyvin usein näin, jolloin kaulapussi ei vaikeuttanut hengittämistä.

Saattohoidon aikana Usagi sai syödä kaikkia lempiruokiaan (mm. avokadoa, mäkkärin ranskiksia, sipsiä, tomaattia, mansikkaa, vesimelonia, porkkanaa, erilaisia salaatteja, pähkinää...)

Usagi sai myös juhannuksen aikaan maistaa grillattua porkkanaa. Kelpasi.

Viimeisen päivän kuva. Kanit muodostivat sydämen.

Viimeisen päivän kuva. Viimeiset hetket rakkaan kaverin kanssa.

tiistai 27. toukokuuta 2014

Kesä on tullut!



Kesä on tullut! Sen kunniaksi kuvia pupuista kesäisissä tunnelmissa meidän takapihallamme, jonka nurmikko leikattiin kuvausten jälkeen. Mutta sitä ennen, muutama kuva pupujen vapusta:

Mieheni tytär päätti koristella Usagin.

Mitä on tämä värillinen paperi?!


Kuvauksellinen neiti














Koska entiset vuokralaiset olivat aidanneet pihansa koiriaan varten, käytämme tuota aitausta hyödyksi kanien ulkoilutuksessa. Kanit eivät siis ole yksin pihalla, vaan valvovan silmän alla koko ajan. Meidänkin naapurissa asuu hyvin seurallinen kissa, jonka takia (sekä petolintujen) puput eivät ulkoile yksin. Onneksi kissa on sentään niin kaino, ettei uskalla tulla tutustumaan itsensä kokoisiin elukoihin. Mutta jutellut niille jo on naapurin pihalta.


keskiviikko 30. huhtikuuta 2014

Leikattu naaras

Menkäämme eläinlääkäripainotteisillä päivityksillä nyt ja palatkaamme aikaan, jolloin Pikkupupu leikattiin. Tästä tapauksesta on jo pari vuotta, mutta en ole muistanut tätä vielä laittaa tänne.

Pikkupupu käytiin leikkauttamassa Jyväskylässä Viitaniemen eläinlääkäri asemalla Viitaellillä. Palvelu oli ihan ok, mutta olisin itse kaivannut enemmän kontaktia. Kani otettiin sisään, nukutettiin, me lähdettiin pois, haettiin kani ja maksettiin, that's it. Homma toimi kuin rasvattu kone, mutta tuntui myös, että koneiden kanssa olin tekemisissä.

Leikkauksen jälkeen maattiin tyytyväisenä pitkin pituutta


Pelkäsin myös Pikkupupun nukutusta todella paljon ja hieman itkeä tirautin, kun piikki pistettiin. Hoistajat eivät sanoneet minulle mitään, toinen jopa mulkoili minua kuin käskien olemaan hiljaa. Kun pyysin mahdollisimman pientä annosta, nuorempi hoitaja vastasi "joo joo."

Leikkaus kuitenkin sujui hyvin ja Pikkupupu oli nopeasti jaloillaan. Leikkauksen jälkeen luonteessa näkyi muutosta positiivisempaan suuntaan. Agressiivinen, pesää ja ruokaa puolustava naaraskani oli muuttunut passiivisemmaksi, vessa-astiaan tarpeensa tekeväksi kaniksi. Pois jäivät ruikkimiset Usagin päälle, seinille ja kuseskelut minne sattuu. Myös harjan kanssa käydyt tappelut loppuivat, vaikka edelleen joskus Pikkupupu saattaa hieman murahtaa, jos harja tulee liian lähelle ruokakuppia hänen ruokaillessaan.

Leikkaushaava parani viikossa, eikä Pikkupupu yrittänytkään syödä sitä. Karvakin kasvoi haavan päälle viikossa.

Leikkaushaava samana päivänä



Kaninpoika sairastaa, häntä hellikäämme, osa 2

Usagi pääsi pois eläinlääkäristä ja sain tilannetietoja jatkuvasti. Todella ystävällistä palvelua ja käskivät vielä perjantaina soittaa ja kertoa, miten Usagin kunto on lähtenyt etenemään. Parempaan vai huonompaan.

Oma arvioni hammaspiikeistä ei pitänyt paikkaansa, hampaat olivat siistit. Kani kävi röntkenissä jossa huomattiin virtsarakossa ongelmia. Vanhojen kanien ongelmahan herralta löytyi, eli kalkkia oli kertynyt putkeen ja pissaaminen on ongelmana. Jää porkkanat ja omenat pois herran ruokavaliosta, mitä kyllä itse harmittelen kovasti (ja varmasti myös kani) Usagi kuitenkin pitää tuoreruuasta ja nämä aamuiset/iltaiset eväät olivat ehdottomasti suosiossa.

Usagi aloitti myös heinädieetin, koska rasvaa näkyi röntkenissä olevan ylimääräistä. Tämä on hankala toteuttaa, koska Pikkupupua ei ole tarpeen laittaa dieetille. Pitää katsoa, miten eristäisi heidät ruokinnan ajaksi, jottei Usagi tulisi hakemaan Pikkupupulta tuoreruokia tai kuivaruokaherkkua.

Mukaan kotia lähti piikillä annettava nesteytys sekä suun kautta annettava kipulääke. Kani pitäisi saada syömään, juomaan ja pissimään.

Koko lysti tuli maksamaan 75€. Siihen kuului:
- käyntimaksu
- röntken
- nukutus
- kanin karvojen siistiminen
- herääminen
- kipulääke ja nesteytyspiikki kotia
- ruokinta ohjeet

Suosittelen lämpimästi Tassuvaaraa Jyväskylän Tourulassa.


Pikkupupu tuli heti tarkistamaan Usagin kunnon ja haistelemaan oudon hajuista kaveria.

tiistai 29. huhtikuuta 2014

Kaninpoika sairastaa, häntä hellikäämme...

Tänä aamuna minua odotti surkea näky eläinhuoneessa. Aina aamuisin niin aktiivinen Usagi kökötti seinän vieressä pienenä myttynä, silmät kiinni.

Ruoka ei maistunut, ei salaatti eikä pähkinä. Aina herkullinen kuivaruokakaan ei kiinnostanut eikä vettä juotu kiposta eikä pullosta. Työnnettiin vain nenällä pois.

Vatsa ei ole kova, päin vastoin pehmeä. Koko kani tuntui lötköltä, vaikka yrittikin olla mahdollisimman pienenä pallona. Vatsaoireet oli siis poissuljettu.

Narskutusta ei kuulunut, joten kipuja Usagilla ei ollut. Olin eilen kiinnittänyt huomiota Usagin hassuun tyyliin muputtaa pähkinä, jonka annoin. Ennen puolikas saksanpähkinä oli uponnut melkein heti, mutta eilen Usagilla oli ongelmia syödä pähkinää ja söikin sitä vain pieninä paloina, hassusti mupeltaen. Syödessä kuului myös narkutusta ja päätin pitää silmällä Usagin ruokailuja. Kauaa ei tarvinnut kania vahtia, kun tänään ollaan jo tuossa kunnossa.

Ennen töihin lähtöä Usagi söi pari salaattipalaa hankalasti mupeltaen. Oireet viittaisivat hammaspiikkeihin, mutta varma asiasta en voi olla.

Varasin ajan Jyväskylässä toimivaan Tassuvaaraan. Usagilla on eläinlääkäriaika 9.30. Itse en pääse häntä viemään kun olen töissä, mutta mieheni lupasi viedä Usagin lääkärille.

Vaikka olenkin hermorauniona töissä hymyilemässä asiakkaille, antaa minulle edes helpotusta se, että lääkäri kuulosti puhelimessa todella ystävälliseltä ja ymmärtäväiseltä. Hän myös kyseli paljon ja antoi minun kertoa kaikki havaintoni kanista.

Nyt vain toivon, että nukutus menee hyvin ja Usagi herää ilman ongelmia. Ja että kyse on vain hammaspiikeistä ja asia ratkeaa ne pois viilaamalla.

torstai 10. huhtikuuta 2014

Kanit muuttaa

Tassumaiset terveiset täältä uudesta asunnosta!
Muutimme tässä maalis-huhtikuun vaihteessa uuteen asuntoon ja tottakai kanit muuttivat mukana. Muuttohärdellin ajan he olivat hoidossa mummolassa, jossa seuraa piti vanhempieni kani Tupu. Tupu ei ole kovinkaan kiinnostunut reviirille tungettelevista kaneista (varsinkaan toisesta naaraasta) ja tyytyi vain tuijottelemaan vieraita äkäisenä omalta paikaltaan. Pikkupupu kuitenkin tunki portin välistä nenäänsä yrittäen epätoivoisesti tutustua - tuloksetta.

Usagi muutto  sekasorron keskellä. Herra nukkui maton vieressä aamulla odottaen ruokaa.
Muuttokuorman keskellä. Herra nukkui vanhassa asunnossa maton vieressä odottaen aamupalaa.

Kun olimme saaneet tavarat kannettua uuteen asuntoon, sisustin pikaisesti eläinhuoneen ensimmäisenä. Huone oli nyt reilusti pienempi mitä ennen, joten pupuille oli juoksutilaa myös vähemmän. Tämä tarkoitti lähinnä 1*3m tilan katoamista, mutta olihan se kaneille iso elintila.

Ensimmäiset päivät menivät vähän mököttäessä, koska mummolasta kotiinpaluu ei ollutkaan kotiinpaluu. Oltiin taas ihan vieraassa paikassa. Matto oli uusi, huone oli uusi, lattia oli uusi (ei enää parketti vaan muovimatto, eläinhuoneen kannalta aivan loistava juttu!), seinät oli uudet ja valkoiset eikä keltaisen pilkulliset, kaappi oli uusi, listat olivat uudet ja syömättömät...

Tämä uusi paikka aiheutti sen, että pari ensimmäistä päivää näytettiin mieltä paastolla. Ruoka ei maistunut, mutta pähkinät kyllä.

Kun asunto oli saatu muuten siistiksi ja pahvilaatikot olivat kadonneet, pääsivät kanit tutustumaan uuteen asuntoon. Pikkupupu ei ole uskaltanut tämän kahden viikon aikana vieläkään lähteä tutustumaan muuhun osaan asuntoa, mutta Usagi on.

Otin eläinhuoneen portin pois ja lähdin laittamaan pyykkejä. Kun tulin takaisin, en löytänyt Usagia mistään. Etsin kaikki huoneet ja lopulta löysin herran makuuhuoneen sängyn alta nukkumasta vierassängyn päältä. Herra tietää selkeästi, mihin tarkoitukseen sänky on!

Usagi on käynyt kaikki huoneet jo läpi, paitsi keittiön. Mukana on kyllä ollut eteisessä, kun olen aamupalaa kaneille laittanut. Olohuoneessa on myös jättänyt televisionurkan käymättä (olohuone on jaettu tilanjakajalla) ja ihan hyvä niin. Ei tarvitse käydä tutustumassa, missä olisi johtoja syötäväksi.

Viimeistelyn keskellä Usagi päätti jäädä seuraamaan tapahtumia keskelle käytävää.

Odottelen jo innolla kesän tuloa, koska nyt meillä on oma piha! Entiset asukkaat omistivat koiria, joten piha on vielä aidattu (hieman rumasti, mutta on) joten voin huoletta juoksuttaa kaneja valhaissa ilman pelkoa siitä, että joku naapurin koira juoksee yllättäen pihalle ja nappaa kanin. Tai, että oma kani pääsee valjaista ja karkaa vieressä olevaan metsään. Koirat ovat tehneet vielä pihaan oman kaivuunurkan, joka on hieman matalammalla kuin muu piha ja pelkkää hiekkaa. Uskoisin, että pupuilla tulee olemaan kiva päästä tutustumaan tuohon kaivuunurkkaan. (ja niihin kukkaistutuksiin, jota aion pihalle tehdä...)

Pikkupupun muutto on sujunut normaalilla paniikilla.

Pikkupupu on kotiutunut myös hyvin, tai niin hyvin kun tuo eläin nyt vain voi kotiutua. Muuta asunta ei olla vielä uskallettu lähteä tutkimaan ja oman syödyn nojatuolin puute selkeästi vaivaa. Kuitenkin rotat ovat nyt huomattavasti paremmin esillä, joten Pikkupupu viettää mielellään aikaa nukkuen pentuhäkin pinnoja vasten, nenä kohti rottia. Pari kertaa myös rottien ulkoilutuksen aikana on Pikkupupun ollut pakko tunkea nenänsä häkin pinnojen raosta ja saada rotan hampaat siihen kiinni. Vaikka miten yrittää vahtia, aina JD (näkyy kuvassa vaaleana möykkynä taustalla) ehtii nappaista Pikkupupua nenästä. Turk taas on ollut ymmärtäväisempi ja on kerran antanut Pikkupupun jopa haistella itseään ilman hammaskontaktia.

Torstai-aamuna 10.4 oli Pikkupupu päättänyt ilmeisesti alkaa tutkailemaan antamaani banaanilaatikkoa hieman tarkemmin. Neiti oli jyrsinyt laatikkoon reiän, joka oli liian pieni kanille, mutta tarpeeksi suuri päälle. Neiti jäi siis ilmeisesti laatikkoon jumiin n. 5:40 aamulla ja alkoi panikoida, kun ei päässyt irti.

Allekirjoittanut heräsi hirveään meteliin, johon sekoittui jonkin painavan putoaminen/kaatuminen ja kanin huuto. Paniikissa nousin ylös ja lähdin katsomaan mikä oli hätänä. En ehtinyt edes porttia ottaa huoneen ovelta pois, kun vastaan juoksi pahvilaatikko, joka kaatoi portin. Laatikko jäi minun jalkoihin ja Pikkupupu jatkoi juoksuaan eteiseen pyykkitelineen alle, johon jäi panikoimaan.

Juoksin perässä ja hieman väkipakolla nyhdin Pikkupupun telineen alta tarkistaakseni, että kaikki oli ok. Tassut oli ok, kaula, pää, selkä ja peppu ok, missään ei ollut ulkoisen vamman merkkejä. Kanin sydän vain jyskytti tuhatta ja sataa.

Usagi tuli myös katsomaan, että kaveri oli kunnossa. Pikkupupu rauhoittui aikansa telineen alla, mutta ei uskaltanut lähteä takaisin eläinhuoneeseen (n. 2m pätkä ilman mattoa) Jouduin Pikkupupun kauhuksi ottamaan neidin syliin ja kantamaan huoneeseen.

Kanit saivat aamupalan ja seurailin Pikkupupun toipumisen. Puolen tunnin kuluttua neiti oli jo normaali itsensä, mitä nyt näytti olevan hieman nolon oloinen. Banaanilaatikko otettiin turvallisuussyistä pois ja tilalle kanit saivat talouspaperirullan täynnä paperia. Oma-alotteisesti he sen pöydältä kävivät näköjään poimimassa ja tuhoamassa.

Loppu hyvin kaikki hyvin - mutta kanin huuto kuulostaa aivan kamalalta!